7. päivä - torstai 20.6.2002
(15:53)
Aamulla suunnistimme heti Galleria dell' Accademiaan. Siellä oli näytillä alkuperäinen Michelangelon David-patsas ja orjat. Oli hieno! Muuten siellä oli lähinnä kirkkotaidetta ja ehkäpä 8€ osalta liikaakin. Mutta MA:n veistoksista kannatti se maksaa. Saimme sieltä myös 2 euron aleliput Casa Buonarrotiin. Ja kengän kärjet kohti Via Ghibellinaa katsomaan millaisen sijoituskohteen Michel osti vuonna 1508. 4 eurolla näimme myös hänen varhaisempia marmoritöitä. Kentaurien taistelu oli iso.
Ja taas ulos 36 asteen helteeseen. Piazza di Santa Crocen torilla oli rakennettu Calcio in Costumea varten katsomo. Ko. jalkapallo jää meiltä näkemättä. Käynti baarissa ja paninit mukaan hotelliin. Kun odottelimme huoneemme siivoamista istuskelimme aamiaishuoneessa. Pirkko lähti katsomaan löytölastenkotia Spedale degli Innocentiä mikä on jo vuodesta 1444 ollut samassa käytössä. Osku sen sijaan jäi pitämään siestaa. Iltaa varten löysimme pienen ravintolan Palazzo Vecchion takakujilta.
23:40
Syömästä Trattoria da Benvenutosta osoite Via della Mosca 16. Pirkon alkupala 3 leipää hanhenmaksapateella 2.5e. Oskulle sama mutta neljällä+tomaatti, juusto, pekoni ja yrtti 3.5e. Pirkon pääruoka: tölkki tonnikalaa, valkoisia papuja ja kevätsipulia 6e.Oskulla 4 vasikanlihan siivua 8e. Talon punaviinipullo ja vesipullo yht. 10e ja tietenkin espressot 3 cl normaalia isommat. Kaikkine kuluineen 40e joten vähän kallis paikka.
Sitten Arno-joen rannan kautta Vecchion eteen katselemaan huomisen konsertin valmistelua ja valojen testausta. Istahtipa viereemme mykkä suomalaisporo sortseissaan kivalla "made in Finland" painatuksella varustetulla t-paidalla. "Kansallispuvun" piste iin päälle tietysti valkoisen nilkkasukat. Eläköön! Yliopiston väki järjesti Duomon edustalla mielenosoituksen. Aihen jäi vähän epäselväksi, mutta täällä ne on kuulemma yleisiä. Huomenna 21. päivä olisi tarkoitus aloittaa synttärieni vietto kiipeämällä joko Duomon kupoliin tai kellotorniin. Asian ratkaisee jonotustilanne.
Juhannusveikkauksemme: P 10 ja O 18. Toivottavasti ei kukaan tuttu.
ps. liiran euron kurssi 1936,27
|
Www-sms-sivut päivitetty ja huone siivottu.

Aamulla herätys ekan kerran noin klo 05 kirkonkelloihin ja sitten huonoa unta 7 asti. Ja suihkuun och aamupalalle.
Ensiksi suunnistimme Galleria dell' Accademiaan.
Ovet aukenivat rodullemme 6,5 eurolla kello 8.30 ilman suurempaa jonotusta. 8e kirja käteen ja kiertelemään. Lähinnä siellä oli näytteillä eri alttaritauluja tai ikoneita, ehkä vähän liikaakin. Michelangelon alkuperäinen Daavid patsas ja keskeneräiset orjat olivat todella upeita. Hienosti kasattu kokonaisuus. Osa näyttelytiloista oli remontin alla. Saisivat tiputtaa hintoja vaikka 1 eurolla. Tuon käynnin jälkeen ainakin meikäläinen on vähän täpösen täynnä kirkkoaiheita, tai siis "ikoneita". Jos ei ole ihan kamalan pakottava tarve nähdä alkuperäistä Daavidia, niin tämän museon voi jättää väliin. Saimme kuitenkin 2€ alennuslipun Casa Buonarrottiin. Calvin Klinet kohti casaa...
 Talorykelmä on siis Michelangelon vuonna 1508 ostama kolmen talon rypäs, mikä toimii nyt museona. Lippu maksoi siis vain 4€. Näyttely oli taas yllättävän hyvä. Siellä oli hänen kirjoittamia kirjeitä ja muutamia veistoksia ja tauluja. Myös taas läpileikkaus kuinka hän oli vaikuttanut joillain "kotka-tauluilla" muihin??? Varhaisimmista töistä oli esillä Madonna Della Scala ja Kentaurien taistelu (1492). Kentaurien taistelu oli tosi iso ja hieno, ja kun vielä ajattelee, että jätkä on ollut 13 - 14 vuotias, niin on ollut kyllä silmää ja habaa. Siis se oli tosi iso kivenmurikka, vaikka koon on lukenut monista kirjoista niin livenä sen vasta käsitti (81 x 88.5 cm).
Esillä oli myös lukuisia Michelangelolle myönnettyjä tunnustuksia ja palkintoja. Pysähdyimme myös noin 20 minuutiksi katselemaan italiankielistä videota Michelangelosta, mutta siihen meinasi nukahtaa (helle ja talon raukea ilmapiiri). Poistuimme casasta noin klo 13.
Kiertelimme pikkukujilla Santa Crocen kirkon ympärillä ja istuskelimme kirkon rappusilla. Kumpaakaan meistä ei kiinnostanut ainakaan tässä vaiheessa mennä kirkkoon tutustumaan. Sen verran on nyt nähty pyhiä kuvia. Katselimme piazzalle väsättyä isoa "stadionia", missä pelataan sitä pukujalkapalloa. No se jää nyt tällä reissulla näkemättä. Ja ei kai sinne olis edes saanut enää lippuja.
Kävimme Mercanto Nuovolla ottamassa pronssisesta villisiasta kuvia ja käsi melkein paloi, kun sen kärsää silitti. Se on vanha uskomus, että joka sen sian kärsää silittää ja tiputtaa lantin kaivoon, niin palaa joskus Firenzeen uudestaan.
Myös
sir Anthony Hopkins - Hannibalin roolissaan silitteli samaisen sian kärsää . Arnon rantaan kävelylle ja näyteikkunoita katselemaan.
Löysimme muuten reissumme ekan kunnolisen lihakaupan. Ostimme hotellimme läheltä paniinit mukaan ja söimme ne huoneessamme.
Istuskelimme hotellimme "Internet cafeessa" ja juttelimme Luisen kanssa niitä näitä, samalla aikaa kun huonettamme siivottiin. Huomenna on Suomessa juhannusaatto.
Pirkko kävi tutustumassa vuonna 1444 perustettuun euroopan ensimmäiseen ja vieläkin toiminnassa olevaan löytölasten kotiin.
klo 23.13
Tulimme syömästä. Kävimme Trattoria da Benvenutossa - via della Mosca 16:ssa. Rahaa meni 39.60€. Tämä kehuttu ravintola ei ainakaan meitä hurmannut ruoallaan.
Alkupalat: Pirkko 3 hanhenmaksaleipää, minä 4 leipää tomaatti, hanhenmaksa, kurkkujuusto, pyreyrtti.
Pääruoka: Pirkko, tonnikalaa (säilykettä), papuja ja sipulia kaikki kylmiä. Minä 4 kpl lämpimiä vasikan lihan siivuja ja kastiketta (paskaa sellaista).
Jälkkäriksi otimme espressot. Ruoan kanssa pullo punkkua. Kallis ja huono paikka.
Yksi äijä sai (myös turistiparka) pääruoakseen lautasellisen valkoisia papuja! Mahtoi vituttaa maksaa siitä 9€!
Meitä ei edes päästetty ravintolassa paikallisten sekaan syömään vaan pöytämme oli turistipuolella. Ehkäpä seuraavalla kerralla jaksaa vaatia paikallisten ihmisten pariin pääsyä (hinnatkin kun monta kertaa ovat eri). Sitten Arnon rannan kautta Palazzo Veccion terassille katsomaan huomisen spektaakkelin valmistumista Piazza della Signorialle.
Tulee varmaan hieno häppeninki. Yksi "Made In Finland" suomiporo tuli sortseissaan ja valkoisissa tennisnilkkasukissaan istumaan mykkänä meidän viereen. Tyttärensä kun tuli isiltä kysymään huomisen shöyn alkamisaikaa, niin isi mumisi hiljaa ettei tiedä - kuuli kun me puhuimme suomea. No mä vastasin, että esitys alkaa huomenna klo 22.00. Siinä oli tyttö ihmeissään ja kiitteli, samalla isi nosti perseensä kiviltä ja häipyi kuin pieru saharaan.
Duomon vieressä oli yliopiston mielenosoitus.
|